Eeva-Maija Pietilä

 

 

Kiintymykseni valokuvaan ja valokuvaukseen alkoi äitini myötävaikutuksella. Nuorena tyttönä hän osti säästämillään palkkarahoilla kameran 1940-luvun Viipurista. Edistyksellisenä naisena äitini kuvasi elämäänsä, lapsia ja kotia. Näiden kuvien kautta tulivat näkyväksi mm. lapsuuden monimuotoisuus ja ihmisten ainutkertaisuus. Valokuvaamiseen ja valokuvien katsomiseen Sirkku-äidin kanssa liittynyt tunnelma on ollut minulle merkityksellistä, jopa niin, että niistä syntyi rakkauteni valokuvaan.


Ensimmäinen kamerani oli sisareni kanssa yhteinen. Saimme hankittua sen keräämällä coca-cola pullon korkkeja ja pistämällä mukaan muutamia markkoja rahaa.


Veljeni valokuvaharrastus toi kotiimme musta-valko labran.


Nuoruudessani kuvasin läheisiäni, ystäviäni ja luonnon pieniä yksityiskohtia.Kuvaamisesta tuli tunteitteni kanava.


Valokuva opetti ja ohjasi, kypsytti katsomaan ja näkemään.


Työssäni fysioterapeuttina valokuva oli monessa mukana, paitsi opetusmateriaalina, niin erityislasten terapiassa tuomassa lasta näkyväksi ja arvokkaaksi muiden joukossa. Kuvien ympärille kertyi monet ihmeen ja ilon hetket.


Kamerasta muodostui luonnollinen osa minua, melkein kuin yksi osa kehoani. Kuvaaminen ei ollut minulle ohjelmanumero, vaan tapa kohdata ja katsoa maailmaa intensiivisesti.


Vähitellen kamerasta tuli työparini ja vuosia sen kanssa työskenneltyäni päätin virallistaa suhteen,valmistuin valokuvaajaksi vuonna 2008, ammattiopisto Lappiasta.


Kuvaamisessani yhdistyy vuorovaikutus kuvaajan ja kuvassaolijan välillä. Kun tällainen aito katseen kohtaaminen tapahtuu, vaikka vain hipaisu, se tuo merkityksen työlleni. Oman merkityksensä tuo myös valo, sen eri sävyjen piirtyminen kuvaan - elämän kauneus.

 

Ansioluettelo

Lataa PDF

 

Eeva-Maija Pietilä • Ylikorvantie 2 • 96300 Rovaniemi
Puh. +358 400 518 608 • eevamaija@eevamaijapietila.fi