Järjestän Eheyttävät kuvat kursseja sekä yksityisille ihmisille että ryhmille, mukaan lukien työyhteisöt ja erityisryhmät.Kurssit soveltuvat kaiken ikäisille.Aikaisempaa kokemusta valokuvaamisesta ei tarvita.
Kursseilla sovellan taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämää voimauttavan valokuvan menetelmää.(www.voimauttavavalokuva.net). Miina Savolaisen kirja Maailaman ihanin tyttö, on kirja voimauttavan valokuvan menetelmästä ja taiteen parantavasta voimasta.
Kursseilla on työvälineinä valokuva ja valokuvaus, joiden avulla opetellaan katsomaan omaa itseään ja elämää, niin että nähtäisiin oman elämän voimavarat ja löydettäisiin lempeä, hyväksyvä suhtautuminen itseensä. Menetelmä lujittaa työyhteisön , perheiden ja erilaisten ryhmien jaksamista ja toistensa arvostusta..
Voimauttava valokuva menetelmä pohjautuu empowerment eli voimautumisen käsitteeseen, joka on ihmisestä itsestään lähtevä sisäisen voimantunteen kasvamisen prosessi,jota toinen ei voi tehdä toiselle. Olennaista on, että jokainen ihminen itse löytää punaisen langan, sen mitä hän haluaa tehdä valokuvan keinoin itsestään ja elämästään näkyväksi tai vahvistaa.

 

Voimautunut ihminen hyväksyy itsensä saaden sitä kautta luovuutta ja iloa jakaa voimautumisen tunnetta ympäristöönsä.

 

Eeva-Maija Pietilä • Ylikorvantie 2 • 96300 Rovaniemi
Puh. +358 400 518 608 • eevamaija@eevamaijapietila.fi